Firmabileiden jatkoilla

Oltiin oltu firmabileitten jatkoilla ryyppäämässä keskustan humussa ja kummatkin oltiin aika pöllyssä. Pilkun lähestyessä oltiin sitten kahdestaan päätetty, että lähdetään vielä konttorille katsomaan, josko sieltä löytyisi vielä tähän iltaan viinaksia jaettavaksi.

Aluksi muutama duunikaveri oli tulossa mukaan mutta syystä tai toisesta ne olivatkin sitten matkan varrella liuenneet johonkin…

Tultiin sitten konttorille, käytiin sisään ja minä koppasin varastosta muutaman lonkeron. Siinä sitten niitä hetken nautiskeltiin, neukkarin sohvalla vierekkäin istuen, rupatellen ja pikkuhiljaa kummatkin toinen toistaan yhä tiiviimmin lähestyen.

En tiedä mikä puheensorinan sitten lopulta lopetti, mutta hetken hiljaisuuden jälkeen kasvomme kääntyivät vastakkain, silmät keskustelivat sekunnin murto-osan keskenään ja kätemme syöksyivät toistemme ympärille huultemme painuessa toisiaan vasten, aivan kuin asiassa ei olisi mitään ihmeellistä ollutkaan. Siihen jäivät lonkerot sitten väljähtymään enkä niitä sen jälkeen tosin ehtinyt miettimäänkään.

Raivoisan himon kourissa kiskoimme toisiltamme puoliväkisin vaatteet huultemme vain hetkeksi irrotessa toisistaan t-paitani lentäessä huoneen nurkkaan. Kun lopulta olit aivan alasti syöksyin suullani ahnaasti rinnoillesi imien ja hellästi näykkien nännejäsi kuin puolijärkinen, silmät ummessa, yhä järkyttävämpi tykytys jo täyteen mittaansa paisuneessa elimessäni.

Rintojesi käsittelyn jälkeen jatkoin kaulallesi jota nakersin, imin ja nuolin aivan kaulakuopasta ylös korvanlehteesi asti. En tiennyt värisitkö viileän huoneen vaikutuksesta vaiko nautinnon pohjattomasta tunteesta, mutta uskoin kuitenkin, että jälkimmäisestä. Upotin sormeni hiuksiisi hellästi puristaen, matkatessani nenälläni pitkin vartaloasi, ylittäen rintasi niitä kuitenkaan unohtamatta, alas vatsallesi ja nivusiisi asti jossa myös kieleni yhtyi nenäni hitaasti pyörivään liikkeeseen.

Sinä huokasit hiljaa ja painoit vuoroin reisiäsi yhteen, avataksesi ne jälleen paljastaen siloisen pehmeät ja pulleat häpyhuulesi. Näky oli tehdä minut hulluksi ja taistelinkin joka solullani niiden kutsuvaa seireenilaulua vastaan. Vakosi keskeltä näin jo välähtävän kiimanesteen noron pikkuhiljaa vaeltaen alaspäin pyllyvakoasi kohti.

Käteni hieroivat vartaloasi, rintojasi ja häpykumpuasi. Painoin kumpusi ihoa kämmenelläni vatsaasi kohti niin, että pillusi tuli aivan pinkeäksi ja pullistunut klitoriksesi pullahtikin häpyhuultesi välistä esille sykkivänä ja kovana. Tätä en enää kestänyt. Pääni syöksyi jalkoväliisi avatessani suuni äärimmilleen ja ottaen pillusi kieleni pehmeään mutta määrätietoiseen käsittelyyn. Huokauksesi kertoivat nautinnostasi. Luoja, että maistuit hyvältä. Mikään asia maailmassa ei olisi saanut minua irti tästä ihanasta paikasta. Nielin ahnaasti aukostasi valuvaa nestettä nauttien jokaisesta ikisestä tipasta, jonka irti sain…

Kun vähitellen aloit huohottaa yhä kovemmin tiesin sinun olevan valmis seuraavaan vaiheeseen. Asetin sormeni supistelevalle pilluaukollesi samalla, kun kieleni jatkoi klitoriksesi pehmeää pyörittelyä. Nyt saisi g-pisteesi kyytiä ajattelin ja upotin kolme sormeani aukkoosi. Sinä ähkit nautinnon tuskissasi sormeni rivakasti pyörittäen pillusi katossa sijaitsevaa hekumapistettä.

Kesti pitkään ennen kuin kieleni ja sormieni rytmilliset liikkeet nostivat sinut lähemmäs hekumasi huippua. Klitoriksesi koveni entisestään, aukkosi supisteli sormieni ympärillä ja huomasin kuinka olit alkanut pidätellä hengitystäsi. Nyt oli aika ottaa kaikki keinot käyttöön. Kieleni pyöriessä vimmatusti häpykielesi ympärillä ja sormieni vispatessa aukkoasi uuteen uskoon asetin toisen käden etusormeni pyllyaukollesi jonka vakosi kuuma neste oli liukastanut. Työnsin sormeni takapuoleesi mutta vain puolen senttiä siten, että saatoin pyörittää sitä vapaasti muutaman sentin säteellä.

Tämä oli sinulle viimeinen pisara. Nautintoasi vaikertaen painoit häpysi voimakkaasti kasvojani vasten kiemurrellen kuin villikissa pitkin kasvojani. Selkäsi kaareutuessa ja päästäessäsi tukahdutetun, tuskan ja nautinnon välisen huudon jatkoin survomistasi, kunnes monen äärettömän pitkältä tuntuvan sekunnin jälkeen enää tärisit hiljaa orgasmisi horkassa…

Orgasminjälkeisessä värinässäsi makasit velttona selälläsi, silmät suljettuina, haarat levällään, lantio hetkittäin nytkähtäen jälkiväristyksistäsi. Tuskin oli hengityksesi kuitenkaan ehtinyt tasaantua, kun taas jouduit haukkomaan happea seuraavassa koitoksessa.

Olin orgasmin synnyttämisen nautinnosta aivan raivoisassa himossa. Halusin jo upottaa turvotuksesta hulluksi tulleen kovan kaluni valuvaan ja sykkivään pilluaukkoosi. Asetuin eteesi siten, että toisen käden sormellani sain levitettyä häpyhuulesi aivan levälleen ja toisella kädellä pitelin kulliani hieroen sen kärjellä hellästi kosketusherkkää klitoristasi. Vähitellen aloitin terskani pyörittämisen ympäri koko avoimen aukkosi aluetta, häpykummulta klitorikselle, klitorikselta häpyhuulille, aina välilihallesi saakka, kunnes kaluni kärki oli aivan kostea. Alapääsi liukkaus lisääntyi mukavasti myös kalustani tasaisesti purskahtelevan siemennesteen pisaroista… luoja, että halusin laueta.

Olit jo ehtinyt palautua orgasmistasi ja levitit nyt haarasi auliisti mahdollisimman leveälle sääriäsi ilmaan kohottaen. Pyysit jo tulemaan sisälle ja minähän tein työtä käskettyä. Asetin terskani aukollesi ja tulin syliisi. Otit minusta voimakkaan syliotteen painaen kasvosi kaulakuoppaani, tarraten pakaroistani kiinni ja kiskoen minua kaikin voimin sisällesi. Päästit ihanan raskaan puuskahduksen, kun nivuseni lopulta osuivat reisiesi ja pakaroidesi alaosaa vasten. Uuuh…koko kullini upposi sisällesi ja ähisin itsekseni täydellisen nautinnon tuskassa.

Tajusin pian, etten todellakaan pystyisi pidättelemään orgasmiani hetkeäkään yli vaaditun, olihan tämä hetki ollut mielessä jo niin kauan. Pumppasin kulliani litisevässä aukossasi aluksi hitaasti, kuitenkin vähitellen tahtiani kiihdyttäen. Levitit haarojasi ihanasti niin, että pillusi nielaisi koko kaluni joka ikisellä työnnöllä ja minä nautiskelin joka ikisen senttimetrin halkoessa vakoasi.

Kun pikkuhiljaa aloit ynähtelemään ikään kuin varoittaen seuraavasta hyökyaallosta tartuin käteesi ja asetin sen häpykummullesi kuitenkaan hidastamatta työntöjäni vähääkään. Hiero itseäsi, sanoin. Tahdon, että tulet kanssani samaan aikaan. Älä odota minua vaan tule heti, kun siltä tuntuu, jatkoin vielä. Hieman hämilläsi pyöritit sormiasi hitaasti klitoriksellasi kullini halkoessa nesteitä tirisevää pilluaukkoasi. Pikkuhiljaa nautinto kuitenkin ohitti alun kankeuden ja sormesi kävivätkin pian pillullasi kuin pieni vispilä. Minä lisäsin tahtia, nostaen jalkojasi sääristäsi avaten aukkosi aivan levälleen. Et voi kuvitellakaan kuinka kiihottavaa on naida naista joka häpeilemättä ja hurmiossa hieroo pilluaan edessäsi, haarat äärimmilleen levitettynä samalla, kun itse taot kovettunutta lihaasi kovaa ja syvälle hänen kiimanesteestä litisevään aukkoonsa.

Selkäsi kaareutui nytkähtäen ja päästit suustasi valtavan karjaisun sormiesi painaen hullun lailla niiden välistä pursuavaa paksua klitorista. Olin jo hetken seurannut kliimaksisi kehittymistä ja olin valmis täsmälleen samaan aikaan, kun kämmenesi kiskoi haaraväliäsi hirvittävässä huumassa.

Ensimmäinen nytkähdykseni oli vain pientä alkusoittoa nautinnon sinfonialle. Välittömästi nytkähdyksen jälkeen ruiskusi ensimmäinen spermasuihku syvälle pillusi uumeniin. Seuraava nytkähdys olikin jo huomattavasti voimakkaampi. Tuntui siltä, kuin vartaloni vasta nyt oikeastaan tajusi miten merkittävä orgasmi olikaan. Koko vartaloni jäykistyi tiukaksi kuin viulun kieli, kun painoin kulliani täydellä voimalla pillusi pohjaa kohti. Kaksi voimakasta spermasuihkua teki seuraa edelliselle täyttäen pillusi yhdessä kuuman lihani kanssa. Nautintoni sekavassa tilassa tajusin kuitenkin sen, että tavara kuului myös muualle kuin muuten niin ihanaan pilluusi.

Orgasmin yhä ravistellessa vartaloani kiskoin kaluni ulos juuri kuin neljäs ryöpsähdys siemennestettä sinkosi varrestani kastellen vatsasi ja rintasi tahmeaan, kuumaan ja vaaleaan nesteeseen. Runkkasin itseni aivan tyhjäksi sotkien sinut haaravälistä kaulallesi asti siemennesteeseeni, viides, kuudes, seitsemäs ryöpsähdys, kunnes olin aivan tyhjä…

Tuskani hellittäessä valahdin hervottomana päällesi kastellen myös itseni nesteeseeni… luoja mikä orgasmi…

Maattuamme hetken sylikkäin huohottaen ja voimia keräten mietin, josko olisi aika nousta ja noutaa jotakin uutta juotavaa varaston perukoilta. Kehomme olivat liimautuneet yhteen kuivuneesta spermasta ja irrottautuminen tuntui hieman inhottavalta. Päätin käydä pesemässä edes kaluni, olihan se yltä päältä sekä pillunesteessäsi, että spermassa. Pikaisen huuhtelun jälkeen suuntasin varastoon ja kuulin myös sinun sipsuttavan vessaan reidet yhdessä pillustasi valuvan sperman valumisen hidastamiseksi.

Nappasit talouspaperirullan josta repäisit palan pyyhkien siihen vatsasi, sisäreitesi ja takapuolesi. Tyttöhän oli aivan siemennesteen peitossa, muistan ajatelleeni. Otin varastosta pienen kolapullon jonka avasin ja lähes kertaheitolla tyhjensin kurkkuuni. Silmät ummessa nautin kylmää juomaa. Hitto, että teki hyvää.

Ennen kuin ehdin avata silmiäni huomasin kuitenkin kosteiden ja kuumien huulien ympäröivän löysänä roikkuvan kullini. Olit huomaamattani asettunut eteeni polvillesi ja ottanut kullini suuhusi. Lutkutit ahnaasti löysää lihaani kuin tuttipulloa eikä mennyt kuin muutama sekunti kun jo varteni oli ehtinyt paisua niin, ettei se enää mahtunut hyvällä tahdollakaan edes kurkkusi syvyyksiin. Kakistelit kovettunut kyrpä suussasi mutta painoit sitä silti yhä syvemmälle nieluusi nautinnollisesti köhisten ja ynisten.

Suusi tuntui niin ihanalta kyrpäni ympärillä, että valahdin polvilleni sinun jatkaessa ahnasta kullin syöntiä. Kiinteä pyöreä pyllysi hytkyi edessäni enkä voinut vastustaa kiusausta. Kostutin sormeni suussani samalla kuin toinen käteni puristeli pulleita pakaroitasi. Sitten aloitin peräreikäsi hieromisen märällä keskisormellani ja hetken päästä työnsinkin sen syvälle perseenreikääsi. Sinä inahdit ja värähdit mutta jatkoit kuitenkin nopeasti lutkutustasi. Pyörittelin sormeani peräaukossasi ja se tuntui ihanan tiukalta ja lämpimältä. Käänsin rannettani niin, että pääsin pillureikääsi etusormellani ja se upposikin lihaasi vaivatta, valuithan aivan luonnostaankin edellisen orgasmisi jäljiltä.

Siinä makasit haaravälissäni, perse pystyssä ynisten, yksi sormi vispaten peräaukossasi, toinen pillussasi. Ihana näky, ajattelin. Jopa niin ihana ettei mennyt kuin hetki, kun huomasin ensimmäisten pienten spermatippojen hytkyvän varrestani suuhusi. Sinä huomasit saman ja pysähdyit kuin salamaniskusta.

Nai minua takaapäin, kuiskasit ja kävit vatsallesi keittiön pöydälle levittäen pakaroitasi niin, että pillusi ja pyllyreikäsi ammottivat edessäni odottaen täyttymystä. Tein työtä käskettyä ja asetin kuolastasi märän terskani edellisistä orgasmeista pullistuneiden häpyhuultesi väliin ja hieroin sitä ylös alas levittäen kosteutta klitoriksellesi ja peräaukkosi ympäristöön.

Painoin vasemman käden peukaloni pyllyreikääsi vasten ohjatessani kankeani kohti nesteitä valuvaa vaginaasi. Upotin kullin kärkeni sisällesi eleettömästi peukaloni pyörittäessä peräaukkosi ympäristön tienoota ärsyttäen jo ennestään vireitä ja herkkiä alueen hermoja. Kääntelin terskaani aukkosi eteisessä hitaasti vasemmalta oikealle, ylhäältä alas. Sinä käskit minun jo tulla sisään mutta sylkäisin varmuudeksi vielä käteeni hieroen kosteuden varteeni.

Käskin sinua levittämään persettäsi oikein kunnolla ja kuuliaisena revitkin pakaroitasi erilleen minkä pystyit. Kiihkosta hulluna työnsin kovaa kyrpääni sentti sentiltä syvemmälle kuumaan reikääsi, peukaloni tehdessä pyllyaukkoosi yhä suurempaa kuoppaa. Yhä syvemmälle upposin, sinun vikistessä tuskaisen ihanassa nautinnossa seipääni raiskatessa koloasi. Kun kyrpäni kärki lopulta tömähti pillusi pohjaan aiheuttaen kurkustasi syöksyvän ähkäisyn, osui nivuseni pakaroitasi paikoillaan pitäviä käsiäsi vasten. Pohjassa, ajattelin, mutta päätin vielä ottaa lanteistasi kiinni ja antaa lopullisen tönäisyn. Puristin lanteistasi ja sinä levitit pakaroitasi painuessani kovaa takamustasi vasten pinnistäen vielä muutaman millimetrin varttani reikääsi, joka tuntui ottavan vastaan kaiken mitä sille annettiin.

Siirsin kätesi lopulta pakaroiltasi pöydän reunoille. Pyllistä minkä pystyt, sanoin valmistautuessani lykkimään sinusta viimeisetkin mehut pihalle. Sinä pinnistit pyllysi pystyyn ja minä tartuin pöydän kulmista kiinni. Hitaasti kiskoin kullini sisältäsi nauttien suunnattomasti nähdessäni häpyhuultesi ensin venyvän kullini ympärillä kunnes lopulta lihasi irrotti otteensa minusta ja luiskahdin sisältäsi terskan nuppiini asti. Nyt sinua tyttö nussitaan sanoin samalla, kun annoin koko lantioni voimalla vauhtia kyrvälleni luiskauttaen sen kerralla reikäsi perukoille. Sinä pärskäytit ilmoille tukahdutetun parkaisun muttet irrottanut käsiäsi pöydästä, etkä vähentänyt pyllistystäsi milliäkään.

Tämä tyttöhän ottaa kyrpää kuin tosinainen konsanaan ajattelin, joten jatkoin kiskomalla kullini jälleen ulos, vain upottaakseni sen uudelleen samalla voimalla pohjaan asti. Sama äännähdys toistui joten jatkoin samalla taktiikalla jatkuvasti kiihdyttäen jyskettä. Olin saavuttanut jo kohtuullisen hyvän tahdin, kun huomasin huohotuksesi muuttuvan kohtuulliseksi vikinäksi. Aaah, ota kyrpää nyt, kun saat ajattelin ja lisäsin tahtia yhä kovemmaksi. Tikkasin reikääsi kuin poljettava ompelukone ja saumasi valmistui tuota pikaa.

Tajusin sinun pidättävän hengitystäsi muutaman sekunnin kunnes reikäsi purskautti orgasminesteesi nivusilleni. Tämä oli selvä signaali kyrvälleni joka oli jo odottanutkin laukaisua. Kuuma nesteesi ryöpsähti kiveksilleni ja valui alas meidän kummankin reisiä pitkin ja minä tunsin kuinka lastini sinkosi varteni läpi kivespussieni tiukentuessa aivan kiinteiksi. Mahtavan korahduksen saattelemana kuuma suihku täytti orgasmista vielä supistelevan pilluaukkosi yhä uudelleen ja uudelleen…aah…vielä tulee, ota kaikki tyttöseni ähkäisin työntäen itseni vakosi pohjaan vielä viimeisen kerran.

Lysähdin selkääsi aivan loppuun ajettuna, kullini sylkiessä viimeisiä nesteitään sisällesi. Hetken päästä havahduin siihen, kun kaluni löystyessään luiskahti ulos vaostasi rikkoen spermapadon, joka pidätteli nesteitäni sisälläsi. Nesteemme valuivat pitkin varttani alas reisillesi ja lattialle litisten…uuh…

Mmm… täydellistä.